
Yhteistyö, joka mahdollistaa tärkeitä vastuullisuustekoja ja nuorten urheilu-unelmia
Merus Power on lähtenyt yhteistyöhön naapurikunnassa, Sastamalassa, toimivan urheiluseura VaLePan kanssa. Yhteistyöllä tuemme VaLePaa matkalla kohti lentopallon mestaruutta, kansainvälistä menestystä ja yhä vahvempaa asemaa paikallisena toimijana. VaLePan matkassa on mieluisaa olla mukana, sillä he jakavat kanssamme samanlaisia vastuullisuuden arvoja ja inspiroivat rohkeudellaan ja yhteisöllisyydellään meitä Meruslaisia matkalla kohti omia kunnianhimoisia tavoitteitamme. VaLePaa tukemalla edistämme tärkeää ja hyvää työtä!
Yritysyhteistyö mahdollistaa korkean tason valmennuspolun
Haastattelimme VaLePan toimitusjohtaja Elina Tiaista ja kysyimme häneltä, mikä merkitys yritysyhteistyöllä on VaLePalle.
”Harvoin suomalaisessa ammattiurheilussa on takana mitään rahantekokoneita, vaan toiminta mahdollistetaan kumppanuuksilla muiden toimintojen, kuten tapahtumamyynnin lisäksi. Kuten monissa muissakin urheiluseuroissa, VaLePankin toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoistyöntekijöitä ja tärkeitä yrityskumppaneita. On todella tärkeää, että yritykset näkevät yhteistyön kanssamme merkityksellisenä ja kannattavana.” Elina kertoo.
VaLePa haluaa tavoittaa hyviä ja lahjakkaita nuoria ympäri Suomen. Sastamalassa nuoret voivat yhdistää opiskelun ja lentopallon. Sasky koulutuskuntayhtymän ammatillinen oppilaitos ja Vammalan lukio pitävät yhteistyössä VaLePan kanssa lentopallolinjaa. Näin rakentuu korkeatasoinen valmentamisen polku nuoresta lahjakkuudesta kotimaan mestaruuskentille, ja sitä kautta kansainvälisille pelikentille.
VaLePa tuottaa Suomen yhtenä ylpeyden aiheena elämyksiä ja tunnetta
Kotimaassa VaLePa tunnetaan kovatasoisena lentopallojoukkueena, joka on voittanut lentopallon Suomen mestaruuden useita kertoja viime vuosien aikana. Joukkue tunnetaan myös Suomen rajojen ulkopuolella Euroopan Mestarien liigan kentillä.
”Mestarien liigassa pelaaminen vaatii kovaa panostusta VaLePalta. Suomalaisen lentopallon kehittämiseen tarvitaan kansainvälisiä pelejä ja haluamme omalta osaltamme olla mukana tässä kehitystyössä. Ne ovat erittäin tärkeää kansainvälisen tunnettuuden rakentamista seuralle, pelaajille ja yhteistyökumppaneille”, Elina toteaa.
Euroopan Mestarien liigassa pelaaminen antaa kansainvälisen tason kokemusta ja tuo pelaajille näkyvyyttä kansainvälisiin seuroihin. VaLePaa arvostetaan ulkomailla ja pelaajia on siirtynyt kansainvälisiin joukkueisiin, kuten Niko Suihkonen Ranskaan ja Aaro Nikula Portugaliin.
Monet yritykset haluavat panostaa nimenomaan juniorityöhön, ja tämä on Elinan mielestä todella tärkeä teko yrityksiltä. Junioritoiminnan rinnalla on hyvä muistaa menestyvän liigajoukkueen merkitys. Esikuvat houkuttelevat junioreita lajin pariin ja saa nuoret liikkumaan. VaLePassa juniorit pääsevät seuraamaan ja tapaamaan esikuviaan kotikentillä. Elina toteaa sykähdyttävästi, että ”se on lajissa kuin lajissa, vaikka taiteessa ja kaikissa ammattipiireissä, että meillä on kaikilla ammatti-idolimme, joita me haluamme mennä katsomaan, kuuntelemaan, ja heittämään ne yläfemmat.”
VaLePalle vastuullisuus kaikkia sidosryhmiä kohtaan on tärkeä arvo
VaLePalla on merkittävä vaikutus yhteiskunnallisena vastuunkantajana. Vastuu juniorityön lisäksi tarkoittaa myös sitä, että VaLePa itse toimii vastuullisesti kaikessa mitä tekee.
”Hoidetaan asiat fiksusti ja järkevästi, ja ollaan oikeasti hyvä yhteiskunnan jäsen. Pidetään huoli pelaajista, pidetään huoli henkilöstöstä, ollaan yhteisön luoja ja toimitaan vastuullisesti kaikkia sidosryhmiä kohtaan.” Elina kuvailee vastuullisuutta.
VaLePan kautta kohtaavatkin tuhannet ihmiset, sadat yritykset ja näiden satojen yritysten kautta heidän henkilökuntansa. VaLePa järjestää urheiluseuratoiminnan ohella erilaisia tapahtumia, ja tuo sillä tavalla ihmisiä yhteen elämyksien ja tapahtumien pariin.
Yhteiskuntavaikuttaminen VaLePalla kulkee käsi kädessä yhteisöllisyyden ja vastuullisuuden kanssa. VaLePan mestaruuslippuriviä joukkue ei pysty saavuttamaan yksin, vaan siihen tarvitaan ihan koko yhteisö. VaLePan on ollut mahdollista rakentaa tällainen organisaatio mikä heillä nyt on yritysyhteistyökumppaneiden avulla. Menestymiseen tarvitaan myös fanit ja siihen tarvitaan monia talkoolaisia, jotka ovat Elinan mukaan äärettömän arvokkaita ihmisiä VaLePalle. Ja tietenkin menestymiseen tarvitaan se joukkue. Ei oo mua, on vaan me!
VaLePan kanssa tehty yhteistyö inspiroi Merus Poweria
Me Meruslaiset teemme jatkuvaa työtä toimintamme kehittämiseksi ja edistääksemme kestävää kehitystä. Mahdollistamme uusiutuvan energian kasvun sähköverkoissa ja parannamme yhteiskunnan energiatehokkuutta. Tässä puhutaan päästövähennyksistä, energian tehokkaammasta käytöstä ja uusiutuvan energian kasvusta, joilla on suuria positiivisia ympäristövaikutuksia globaalisti.
Haluamme vaikuttaa myös parempaan sosiaaliseen ja kulttuuriseen tulevaisuuteen yhteiskunnassamme. VaLePan tukeminen edistää nuorten urheilu-unelmien toteutumista, terveyttä ja hyvinvointia, hyvää elämänlaatua, sosiaalista vuorovaikutusta, ja yhteisöllisyyttä. Huippu-urheilu antaa iloa nuorelle itselleen, mutta myös kannattajille ja koko paikalliselle yhteisölle. Huippu-urheilu näyttää, että mahdoton ei ole mahdotonta, vaan kaikki on mahdollista, kun oikein jotain haluaa ja on valmis tekemään töitä unelmansa eteen.
Kestävä tulevaisuus tulee yhteistyöllä, rohkeudella, kilpaurheiluun verrattavalla sinnikkyydellä ja laadukkaalla tekemisellä. Rakennetaan yhdessä puhtaampi huominen!